
Koulutettu hieroja Oulu & Jääli – klassinen ja urheiluhieronta sekä liikkuvuuden parantaminen
Olen koulutettu hieroja Oulusta ja tarjoan monipuolisia hierontapalveluita Jäälissä sekä Oulussa
Liikuntakeskus Hukassa.
Teen klassista hierontaa ja urheiluhierontaa sekä erilaisia kehonhuoltoa tukevia hoitoja, kuten
raajanivelten mobilisointia, lymfanestekiertoa edistävää hierontaa, peitinkalvokäsittelyä
(fasciakäsittely), purentalihashierontaa ja raskausajan hierontaa.
Lähestyn jokaista asiakasta kokonaisvaltaisesti. Hoito perustuu aina huolelliseen haastatteluun ja
tutkimiseen, joiden pohjalta toteutan yksilöllisen, oirekuvan mukaisen hoidon. Hieronnan lisäksi
ohjaan asiakkaille lihaksia vahvistavia ja toimintakykyä parantavia harjoitteita kotiin tai
kuntosalille.
Palveluni sopivat esimerkiksi:
niska- ja hartiakipuihin
selkävaivoihin
lihaskireyksiin ja kiputiloihin
urheilijoille ja aktiiviliikkujille
palautumisen tehostamiseen
liikkuvuuden lisäämiseen
Olen itse aktiivinen liikkuja ja pidän tärkeänä kehon kokonaisvaltaista hyvinvointia liikunnan,
ravinnon, levon ja lihashuollon avulla. Harrastan kamppailulajeja, kuntosaliharjoittelua ja
lenkkeilyä, ja toimin myös ohjaajana Oulun kamppailuklubilla.
Taustaltani minulla on 11 vuoden kokemus turvallisuusalalta sekä 13 vuoden kokemus
sopimuspalokuntatoiminnasta. Työskentelen edelleen osa-aikaisesti turvallisuusalalla, mikä tuo
työhöni vahvaa ymmärrystä kehon kuormituksesta ja fyysisestä toimintakyvystä.
Tervetuloa vastaanotolleni Jääliin tai Liikuntakeskus Hukkaan – autan sinua rentoutumaan,
lievittämään lihaskireyksiä, nopeuttamaan palautumista, edistämään lymfanestekiertoa ja
parantamaan nivelten liikkuvuutta.